Ööpinen on Suomen toiseksi vanhin vappulehti. Sitä on julkaissut Oulun Arkkitehtikilta ry vuosittain vuodesta 1963 alkaen. Ööpisen toimituksen linja ja tavoite on ollut kautta aikojen sama: alittaa edellisten vuosien taso sekä huumorin että maun puolesta. Ööpisellä on yleensä kalenterin tapaan valittu teema. Ööpisiä markkinoi ja myy kunkin vuoden excursioryhmä. Ööpisiä myydään netissä ja kadulla, jossa Ööpismyyjän tunnistaa yleensä tupsulakista, valkoisista haalareista ja kyltistä, jossa lukee jollakin tavalla Ö. Myös Ööpisen tuotto käytetään arkkitehdin tutkintoon kuuluvan ulkomaan opintomatkan rahoittamiseen Ööpisen julkaisemista seuraavana syksynä.

ööpinen 2011

ÖöpinenVuoden 2011 Ööpinen on ensimmäinen ööpinen joka julkaistaan kokonaisuudessaan ilmaisena täällä killan nettisivuilla! 2011 teemana oli sCrapbook ja ööpinen luotiin erityisen hajanaisesti keskitetyn porukan voimin. Tekijätiimille tulos oli positiivinen ja lopputuotteeseen oltiin tyytyväisiä, kentältä saatu palaute oli myöskin pääosin positiivista.

Excu 2011 teki kovasti töitä hyvän Ööpisen eteen ja lopputulosta kehtaa esitellä kaikelle kansalle, ei muutako lukemaan ja nauttimaan vapusta uudelleen!

(Lataa Ööpinen klikkaamalla kantta, HOX! isokokoinen tiedosto 19 mb eli kannattaa tallettaa koneelle)