Oulun Arkkitehtikilta

Oulun Arkkitehtikilta ry on arkkitehtuurin opiskelijoiden v. 1959 perustama järjestö, joka ajaa jäsentensä etuja niin opiskelussa kuin vapaa-aikanakin. Kaikki Oulun yliopiston arkkitehtuurin osaston opiskelijat ovat killan jäseniä. Toiminnan edellytyksenä onkin mahdollisimman monen arkkitehtiopiskelijan osallistuminen kiltansa toimintaan.

Ympäristöpoliittisen toiminnan korostamista pidetään tärkeänä jo opiskelualankin perusteella. Killan tavoitteena on herättää keskustelua muun muassa Oulun kaupungin suunnittelusta ja hakea kiltalaisille sopivaa toimintaa opiskelukaupunkimme rakennetun ympäristön parantamiseksi esimerkiksi rakennuksien ja alueiden säilyttämistä tukemalla yhteistyössä eri kulttuurijärjestöjen kanssa.

Kilta nimeää opiskelijaedustajat osaston koulutussuunnittelutyöryhmään sekä edustajan osaston johtoryhmään. Yhdessä Oulun Teekkariyhdistyksen sekä ylioppilaskunnan kanssa kilta pyrkii vaikuttamaan koulutuksen epäkohtiin. Kilta järjestää vuosittaiset Barbaariset Bakkanaalit sekä perinteikkään pikkujoulun.

Kilta on siirtänyt toimitilakseen kiltatalon Oulun Pikisaareen, jossa pidetään viikottaisia saunailtoja. Vuosittain järjestetään Tampereen ja Otaniemen arkkitehtikiltojen kanssa yhteiset opiskelijatapaamisia ja julkaistaan Arkkitehtiopiskelija-lehteä. Vuodesta 2010 on kilta alkanut julkaisemaan omaa kiltalehteään Alkkaria vappuna ilmestyvän virallisen wappulehden Ööpisen lisäksi. Toimintaan kuuluvat myös arkkitehtuuria käsittelevät näyttelyt, luento- ja keskustelutilaisuudet, retket sekä osallistuminen muiden järjestöjen tapahtumiin. Vappuna touhuamme teekkarihengessä muun tupsukansan muassa.

Killan ylin päättävä elin on yleiskokous, joka on avoin killan kaikille jäsenille. Vuosittain valitaan hallitus, joka toimeenpanee päätökset, mutta varsinainen killan toiminta syntyy kaikkien arkkitehtuurin osaston opiskelijoiden osallistumisesta.

Yhteystiedot

  • Hallituksen puheenjohtaja: Aleksi Rastas, 045 675 8700, puheenjohtaja(ät)oulunarkkitehtikilta.fi
  • Hallituksen varapuheenjohtaja: Milja Tuomivaara, 040 518 6160, varapuheenjohtaja(ät)oulunarkkitehtikilta.fi
  • Oulun Arkkitehtikilta ry
    Aleksanterinkatu 6
    90100 OULU
  • Oulun Arkkitehtikillan sähköpostilista a-kilta(ät)lists.oulu.fi