Oulun arkkitehtikillan opiskelijainfo
Tälle sivulle on kerätty hyödyllistä tietoa liittyen opiskeluun Oulun arkkitehtiosastolla. Pudotusvalikon otsakkeita klikkaamalla asiasta avautuu lisätietoa.
Tälle sivulle on kerätty hyödyllistä tietoa liittyen opiskeluun Oulun arkkitehtiosastolla. Pudotusvalikon otsakkeita klikkaamalla asiasta avautuu lisätietoa.
Arkkitehtikillan liikuntavuorot lukukaudella 2011-2012
Osaston oppilaiden käyttöön tarkoitetuilla tulostimilla tulostaminen ja kopiointi on edullisempaa kuin kopiolaitoksissa, joten tulostusmahdollisuuksien hyödyntäminen todella kannattaa.
Oppilaiden käyttöön tarkoitettu mustavalkoinen kopiokone sijaitsee Vanhan päärakennuksen ala-aulassa. Kopioimiseen tarvitaan kopiokortti, joita myy virastomestari Apajalla. Kopiokortin hinta on 10 euroa ja se sisältää 140 kopiota.
Arkkitehtiosastolla ei ole muusta yliopistosta poiketen toistaiseksi tulostuskiintiötä, mikäli tulostusmäärät pysyvät kohtuuden rajoissa. Tulostusmääriä ja paperinkulutusta seurataan jatkuvasti. A3-kokoisia ja sitä pienempiä mustavalkoisia tulosteita voi tulostaa siis kohtuudella maksutta sekä pienessä että suuressa mikroluokassa lasertulostimella. Ei siis ole tarkoitus, että luokissa tulostetaan ohjekirjasia tai muuta vastaavaa, vaan ainoastaan se määrä, mikä todella on tarpeen. Älä siis vie kaikilta opiskelijoilta mahdollisuutta tulostaa opiskelussa tarvittavat tulosteensa veloituksetta tulostamalla suuria määriä.
Värillisiä (ja mustavalkoisia) A3 -kokoisia tai sitä pienempiä tulosteita ja kopioita voi tulostaa Apajan monistushuoneessa laserkopiokoneella virastomestarin opastuksella. Nämä tulosteet ovat maksullisia; kappalehinnat ovat tulosteen koosta riippumatta 2 senttiä/mustavalkoinen ja 11 senttiä/värillinen.
Suuremmissa tulosteissa (A2-) palvelee tulostuskoppi Vanhan päärakennuksen toisessa kerroksessa pientä mikroluokkaa vastapäätä. Tulostuskopilla saa tulostettua myös A3-kokoisia väritulosteita.
Tulostaessasi töitä tulostuskopilla huomioi seuraavat asiat:
Kysy tarvittaessa neuvoa tulostajilta tai atk-opetushenkilökunnalta.
TULOSTUSVUOROT!
MAANANTAI:
TIISTAI:
KESKIVIIKKO:
TORSTAI,
PERJANTAI,
VIIKONLOPPU:
Lakanatulostimen paperien leveydet ovat 36" (910mm) ja 42" (1065mm). Näiden rullien maksimi tulostusleveydet ovat seuraavat 900mm ja 1050mm. Minimitulostuspituus on 200mm.
Tulostustiedoston suositeltu tarkkuus on 150dpi. Maksimi tulostustiedoston tarkkuus on 300dpi (kirjapainotarkkuus).
Jos tulosteessa on koko tulostusalueella väritäyttö (taustaväri tai -kuva) hinta on korkeampi.
| Paperi | Leveys | Viivatulostus | Normaali / täyttö < 50% | Valokuvatulostus |
| Hp Coated | 36" (910mm) | 3,0 e | 5,0 e | 6,0 e |
| Hp Heavy-Weight Coated | 36" (910mm) | 5,0 e | 8,0 e | 10,0 e |
| Hp Semi-Gloss Photo | 36" (910mm) | 13,0 e | 15,0 e | 17,0 e |
| Hp Coated | 42" (1065mm) | 4,0 e | 6,0 e | 8,0 e |
| Hp Heavy-Weight Coated | 42" (1065mm) | 7,0 e | 9,0 e | 11,0 e |
| Hp Universal Semi-Gloss Photo | 42" (1065mm) | 14,0 e | 16,0 e | 18,0 e |
| Hp High-Gloss Photo | 42" (1065mm) | 16,0 e | 20,0 e | 24,0 e |
| Kuultopaperi | 36" (910mm) | 15,0 e | 18,0 e | 22,0 e |
| Kalvo | 30" (910mm) | 15,0 e | 18,0 e | 22,0 e |
Kaikki lakanatulosteiden hinnat ovat euroja / metri
| A3 Tulosteet | |
| Hinnat määräytyvät paperin laadun ja mustetäytön mukaan. | |
| Tavalliset paperit (100g & 140g) | |
| < 50% täyttö | 1 e |
| > 50% täyttö | 2 e |
| Valokuvapaperit (matta & kiiltävä) | |
| < 50% täyttö | 2 e |
| > 50% täyttö | 4 e |
Tulostukset maksetaan pankkitilille. Tulostuksista saatte kuitin, eli maksettavan summan, jonka suoritatte tilille.
Maksettaessa tulee aina käyttää seuraavaa numeroa laskun viestikenttään: 24001023
Tämän sivun tarkoituksena ei ole luennoida irkistä yleisesti, vaan kertoa sen mahdollisuuksista juuri arkkareille. Sivun on tulossa myöhemmin linkkilista, joka tarjoaa yleistä, teknisempää höpinää kiinnostuneille.
Myös oululainen arkkari irkkaa - siinä missä muutkin teekkarit. Killalla on oma, vuonna 2006 perustettu kanava #arkoulu Quakenet -verkossa. Koska kanava ei kuitenkaan koskaan voi olla liian aktiivinen, olisi toivottavaa saada mukaan lisää innostuneita irkkaavia arkkareita.
IRC on vanhin olemassa oleva pikaviestipalvelu siinä missä monille tutut messengerit ja chat-palvelut ja mahdollistaa samalla tavalla reaaliaikaisen keskustelun käyttäjien välillä. On kahdenlaisia tapoja irkata - joko julkisesti kanavilla tai privaatisti yhden henkilön kanssa yksityiskeskusteluissa. IRC on kätevä tiedonvälityskanava ja tieto liikkuu verkossa monesti nopeammin kuin uutispalvelut voivat uutisia edes välittää. IRC on myös oululainen keksintö, joten perinnettä kannattaa vaalia huolella.
Kun yhteen paikkaan on kokoontunut joukko samaa alaa opiskelevia, on aina mahdollista kysyä apua ongelmiin joltakin toiselta reaaliajassa: Jos CAD tökkii, voi kanssaopiskelija auttaa nopeasti ja helposti kanavalla. Jos taas mikään ei tunnu luonnistuvan, avaudu kanavalle ja muut jakavat luomisen tuskan kanssasi. IRC tarjoaa siis myös vertaistukea omalla tavallaan.
Tähän on olemassa useampiakin tapoja.
Tämän otsakkeen alta löydät tärkeitä linkkejä arkkitehtiopiskelijoiden kannalta selitteineen. Jos tuntuu että jokin linkki unohtui, löydä se täältä.
Haluatko ehdottaa linkkiä tälle sivustolle. Lähetä linkkiehdotuksesi sivuston kuvauksen kera palautelomakkeella ylläpidolle, niin lisäämme sen sivuille.
Jokaisella arkkitehtiopiskelijalla on oma kansio O-levyllä, mutta tähän kansioon ei ole pääsyä kotikoneelta. O-levyn kansion lisäksi yliopisto antaa kuitenkin jokaiselle opiskelijalle lisäksi 250 megatavua levytilaa, joka sijaitsee K-asemalla. Tätä levytilaa käyttävät muun muassa sähköpostit ja sitä kautta on mahdollista julkaista myös omat henkilökohtaiset kotisivut (esimerkiksi Tietohallinnon ohjeiden mukaisesti). SAMBAan pääsee käsiksi myös kotikoneelta, useammallakin eri tavalla. SAMBAn kautta kaikki sinne ladatut tiedostot ovat siis käytettävissä sekä kotona että koululla, eikä SAMBAn kansioon ole pääsyä muilla kuin salasanan haltijalla. Jos siis ei tullut muistitikkua mukaan, ei kannata turhaan lähetellä tiedostoja sähköpostin liitteinä - käytä SAMBAa, se on paljon kätevämpi.
Miten siirrän tiedostoja SAMBAan koululla? SAMBA näkyy normaalina levyasemana koulun koneella ja sinne vedetään tiedostot aivan samalla tavalla kuin kopioisit tiedostoja kansiosta toiseen.
Kotona SAMBAan pääsee kirjautumaan selaimen kautta kirjoittamalla osoiteriville http://vpn.oulu.fi/ jolloin sivulla kysytään sekä tunnusta että salasanaa. Opiskelijan on muistettava muuttaa kohdan 'Login as' tiedot alasvetovalikosta muotoon 'Student (Password)'.
SAMBAn selainkäyttöliittymä on kuitenkin verrattaen hankala päivittäisessä käytössä. Tästä syystä on erittäin kannattavaa hankkia jokin kevyt SSH-ohjelma, jolla pääsee yksinkertaisesti kirjautumaan SAMBAan kotikoneella ja siirtämään tiedostoja vaivattomasti. Esimerkki tarkoitukseen soveltuvasta ohjelmasta on WinSCP (ohjeet WinSCP:llä kirjautumiseen löytyvät täältä).
Hävisikö kaverin sähköpostiosoite? Etkö tiedä henkilökunnan osoitteita? Yliopiston sivuilta löytyy palvelu, jonka avulla voit etsiä haluamasi henkilön sähköpostiosoitetta äärimmäisen kätevästi.
Postituslistat ovat tällä hetkellä osaston pääsääntöinen tiedotuksen väline ja tiedonsaannin kannalta postituslistoille liittyminen on erityisen tärkeää heti opintojen alettua. Postituslistoille liittyminen tapahtuu ohjatusti kunkin listan omalla sivulla, joille pääsee klikkaamalla kunkin listan otsikkoa tällä sivulla. Kannattaa huomioida, että tavallisesti vain listan jäsenet voivat postittaa vapaasti listoille viestejä ja muiden lähettämät viestit kulkevat listoille moderoinnin kautta. Vältä liitetiedostojen lähettämistä, jäsentele viestisi lyhyeksi ja ytimekkääksi ja kiinnitä erityistä huomiota viestisi otsikointiin.
Näiden viiden arkkitehtiopiskelijoille tarkoitetun listan lisäksi Oulun Yliopiston Ylioppilaskunta ylläpitää useita postituslistoja. Kaikkien postituslistojen postit eivät tule automaattisesti Arkkitehtikillan listoille. Killan tiedotusvastaava huolehtii muiden tarpeellisten, arkkitehtiopiskelijoita mahdollisesti kiinnostavien tapahtumien ja asioiden postittamisesta killan listoille.